23.5.2012

Liittyvätkö kulttuuri ja politiikka toisiinsa?


Viimeaikoina on paljon ollut tapetilla politiikan ja kulttuurin sekoittuminen. Ensinnäkin kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki ilmoitti boikotoivansa Ukrainassa järjestettäviä jalkapallon EM-kisoja oppositiojohtaja Julia Tymoshenkon kohtelun vuoksi. Tiistai-iltana alkaneet Eurovision laulukilpailut ovat nostaneet tapetille Azerbaidzanin ihmisoikeustilanteen, ja Suomen edustaja Pernilla Karlsson ehtikin ilmoittaa menevänsä Bakuun vain laulamaan, eikä hän aio ottaa kantaa ihmisoikeuksiin. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ehti myös vaatimaan vuoden 2014 jääkiekon MM-kisojen isäntämaan vaihtamista, Alexandr Lukashenkon autoritaarisen hallinnon vuoksi. Kysymys siis kuuluukin, voiko kulttuuria ja politiikkaa sekoittaa?

Tässä kilpailee oikeastaan kolme koulukuntaa. Ensinnäkin ovat he, joiden mukaan näitä kahta ei pidä sekoittaa. Oletuksena silloin on, että kansainväliset tapahtumat ovat kansainvälisen yleisön omaisuutta, eikä isäntämaan sisäisillä asioilla pitäisi olla merkitystä itse tapahtumaan. Toinen ryhmittymä kokee asioiden olevan tiiviisti yhteydessä. Heidän mukaansa kansainvälisten tapahtumien järjestäminen on aina ihmisoikeuksia polkevan maan tapa myös oikeuttaa omaa sisäpolitiikkaansa. Nähdään siis, että ihmisoikeusrikkojat pönkittävät itseään ulkopoliittisesti muiden silmissä ja samalla myös he saavat hiljaisen hyväksynnän muilta omille rikkeilleen. Kolmas koulukunta näkee ihmisoikeusrikkeillä ja tapahtumilla yhteyttä, mutta he haluavat samalla ymmärtää kansainvälisten tapahtumien painostavan rikkojia parantamaan olojaan. Eli siis politiikalla ja kulttuurilla on yhteyttä, mutta se ilmenee positiivisessa mielessä.

Ensimmäinen ja kolmas ryhmä ovat mielipiteineen väärässä.

Urheilukisoilla epäoikeudenmukaisen kohtelun oikeuttaminen on jo niin pitkään ollut maailmassa mukana, että kenenkään ei pitäisi uskaltaa väittää asioiden olevan erillisiä. Hitler järjesti olympialaiset pitkälti siksi, jotta maa voisi näyttää olevansa rauhaa rakastava ja suvaitsevainen valtio. Puhumattakaan suuresta mahdollisuudesta osoittaa arjalaisen rodun ylivertaisuus itse kisoissa. Moskovan olympialaisissa avattiin stadionin ovet neuvostoliittolaisten keihäänheittäjien tullessa vuoroon, jotta voitaisiin todistaa maan tuottavan ylivertaisia yksilöitä länsimaihin verrattuna.

Annan helpon muistisäännön: jos valtion toimintaa voi verrata natsi-Saksaan tai Neuvostoliittoon, valtio toimii todennäköisesti väärin.

Politiikka on sekoittunut erittäin vahvasti kulttuuriin kaikilla osa-alueillaan. On pienehkö tabu sanoa tämä, mutta esimerkiksi kansainvälisen politiikan alueella FIFA on monesti jopa merkittävämpi toimija kuin YK. FIFA:lla on yli 200 jäsenmaata ja YK:lla vain päälle 190. Kansainvälinen jalkapalloliitto pakottaa keskenään riitaisia toimijoita istumaan keskenään saman pöydän ympärille, sillä harvalla valtiolla on varaa suututtaa kansaansa vetäytymällä jalkapalloliiton toiminnasta. Maailman harrastetuin urheilulaji yhdistää kansoja paljon paremmin kuin kauppareitit tai ilmastosopimukset. Yhteinen sävel pitää löytyä ainakin hetkellisesi, jotta voitaisiin pelata 90 minuuttia jalkapalloa.

Tämä on myös se pääasiallinen syy, miksi aina hoetaan, että kyseessä on vain peli eikä kentällä tehdä politiikkaa. Sitä toistellaan jatkuvasti, jotta ei tarvitsisi myöntää olevansa tekemisissä sellaisen toimijan kanssa, joka on syystä tai toisesta epämiellyttävä kumppani. Valitettavaa tässä on erityisesti se, että epämiellyttävyys kulkee lähinnä vain yhteen suuntaan. Ihmisoikeuksia polkevalle autoritaariselle valtiolle ei tee koskaan pahaa olla tekemisissä ihmisoikeudet takaavan, kansainvälisen järjestelmän mallioppilaan kanssa. Mallioppilaille tekee kuitenkin hallaa näyttäytyä maailman Valko-Venäjien, Azerbaidzanien tai Ukrainojen kanssa.

Länsimaissa pitää ymmärtää kansainvälisten tapahtumien olevan pääasiassa keino epädemokraattisille valtioille oikeuttaa toimintaansa. Täällä saatetaan mainostaa politiikan ja kulttuurin eroavan toisistaan, mutta niinpäs vaan ne diktatuureissa ovatkin yhteydessä. Vaan se, että me emme halua nähdä jalkapallokisoja Ukrainan keinona oikeuttaa ihmisoikeusrikkomuksia, ei tarkoita sitä, ettei jalkapallokisat olisi Ukrainan keino oikeuttaa ihmisoikeusrikkomuksia.

UEFA:n päätös antaa EM-kisat Ukrainalle tai IIHF:n pääös antaa MM-kisat Valko-Venäjälle voidaan tietty nähdä myös kansainvälisen yhteisön haluna vetää näitä jäsenmaitaan kohti oikeudenmukaisempaa tulevaisuutta. Periaatteessa on hienoa ajatella syiden olevan osaltaan myös siinä, että antamalla kisaisännyydet, samalla myös avataan keskustelu ihmisoikeuksista. Toisaalta, Pekingin vuoden 2008 Olympialaisten jälkeen voidaan kuitenkin asettaa kyseenalaiseksi keinon toimivuus. Kiina ei muuttunut paremmaksi paikaksi kansalaisilleen Olympialaisten johdosta. Idea on ihan kaunis, mutta valitettavasti se ei liiemmin näytä toimivan.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Pitäisikö Euroviisut jättää katsomatta? Pitäisikö välttää jalkapallon tai jääkeikon seuraamista? Eipä televisioinnilla niinkään väliä ole. Kansainväliset sopimukset takaavat käsittääkseni yleensä sen, että kohdemaat eivät suunnattomasti rikastu televisioinnista. Suuremmat voitot tulevat myydyistä lipuista ja juuri imagopuolelta. Olisi siksi ensiarvoisen tärkeää, että asioista puhuttaisiin.

Kansainvälisten kattojärjestöjen; kuten UEFA:n, FIFA:n, EBU:n tai IIHF:n; pitää voida asettaa vaatimuksia kisajärjestäjille. Meidän ihmisten pitää sitä myös vaatia. Paavo Arhinmäen boikotti ja Anna-Maja Henrikssonin vaatimus ovat juuri tällaisia järkeviä kannanottoja, joilla voidaan vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Harvalla meistä on mahdollisuus äänestää kisaisännistä, mutta meillä on mahdollisuus avata suumme. Poliitikkojen kannanotot eivät ole politiikan sekoittamista kulttuuriin, vaan järkevää tilannetajua. Politiikka on sekoittunut kulttuuriin ja se pitää osata käsittää myös täällä.

Pernilla Karlssonin olisi myös pitänyt avata suunsa, mutta ymmärrän jos hän ei sitä halunnut tehdä – yhdelle ihmiselle tällainen vastuu on aika kova. Silti, meidän pitäisi osata vaatia tällaisia kannanottoja, eikä vaan hyssytellä niitä. On ymmärrettävä, että jos täälläkin keskustelukulttuuri menee sellaiseksi, että epädemokraattisen kansainvälisen kattojärjestön antaman kisaisännyyden vuoksi ei muka voi vaatia diktatuuria muuttamaan tapojaan, ei täälläkään lopulta olla paljoa niitä Lukashenkoja parempia ihmisiä.

Toinen helppo muistisääntö: jos huomaat olevasi samaa mieltä Alexandr Lukashenkon kanssa, sinulla on itsetutkiskelun paikka.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

10/121 Neljäkymmentä vuotta

Huhtikuun yhdestoista 1984 Hyvinkään keskussairaalassa syntyi eräs Eeli Wördman, joka häviävän hetken ajan oli maailman nuorin ihminen. Nelj...